Kyll oli masentava päivä.. Aamulla jo herätessä oli pienoinen päänsärky, joka sitte vaa kasvo päivänmittaa. Mutta tää oli vasta ensimmäinen vastoinkäyminen. Sitte heti aamulla ku olin matkalla töihin.. Yleensähän mie siis kävelen töihi, ku siitä ei mee ku max 20 min lepposasti kävellen, mutt joskus pääsen menee bussilla, joka vie pari korttelia eteenpäi ja vähentää matka-aikaa noin 10 minuutilla. Noh.. Olin siin pysäkillä 2min yli ku sen bussin ois pitäny tulla, eikä siinä pysäkillä ollu ketää, joten kuvittelin sen jo menneen ja lähdin sitte normaalisti kävelemää. Ehdinköhän sitte yhden minuutin kävellä, ku bussi huristaa ohi.. Darn it.

Sitt töissä oli taas normaalia pikkutarkkaa pipetointia tiedossa.. Tein tunnollisesti kaikki kokeeni. Ekaks kuitenki huomasin, ett yks miun liuoksista oli saostunu, vaik sen ei pitäs saostuu, joten piti sitte tehä uus liuos, mikä ei onneks ollu suuri homma. Sitt miun piti taas jatkaa eristämieni DNA-pätkien kanssa, mutt päivän päätteeks ku vihdoin sain dataa ulos siitä kokeesta, nii osottautu ett ne näytteet oli liian laihoja ts. konsentraatio liian alhane (mikä ei ollu miun vika) joten siinä meni sit koko päivän hommat vessanpöntöstä. Tuon lisäks viel onnistuin halkasemaa kynteni yhellä terällä jota tarvitsin pipetinkärkien leikkaamisee.. Onneks siihe ei jostain kumman syystä sattunu sillon ollenkaa ja ei kyllä satu nyt vielä illallakaan, mutt ehkä huomenna sitte. Ja siis halkaistessani kynteni en tarkota "Omg, I broke my nail!" vaan siin on tosiaan nätisti kynnen puoleenväliin asti lovi..

Sitt muute.. Lähin töistä jo ajoissa 17.30 tallustamaan kotia ja oli vähän heikko happi, ku päänsärkylääke ei vielä ollu alkanu vaikuttaa. Yhissä valoissa sitte nojasin oottaessani liikennemerkkiin ilmeisesti jotenki masentuneen näkösesti tai jotai, ku sitte ku olin siitä kävelly vähän eteenpäi, nii yks autoilija joka oli menny niistä samoista valoista, nii oli pysähtyny siihe tienvieree. Kyseessä oli siis autoilija, joka oli tullu just NIH:n portista ulos, joku 70-vuotias mies, sanoisin.. Aattelin, ett se on eksyny tai jotai, mutt se sanoki siinä jotain tähän tyyliin, että: Joo, tulin just tuolta sairaalasta.. Näin sut tossa valoissa.. Tarviitko kyytiä..? Näytit siltä, ett tarviit jonku jolle puhua... Että näin. Oli ihan piristävä ukkeli. Näin ei koskaan Suomessa. Made my day.

Mutta eipä tässä nyt sen kummempaa päiviteltävää. Viikonlopuks jo paljon suunnitelmia. Pitäs käyä vilkasee Washington DCn kuulusat kirsikkapuut, ku nyt ne on just kuulemma kukassa ja ne heti sit katoo ensimmäisen sateen jälkee. Toivottavasti siis selvii huomisesta. Sitt on luvassa myös peli-iltamaa Vanian luona (eli yks labrakollegani) ja mitäs vielä.. Shoppailemaan ois aina kiva päästä! ;)