Vedetäänpäs viimeset kaks kuukautta tässä sitten pienellä pikakelauksella... Eli tulin Kaliforniasta sitte takas Washingtonii 2.1.10, eli heti ruusuparaatia seuraavana päivänä. LA:ssa oli sinä päivänä taas mitä kaunein (kesä)päivä, että jos ei ois pitäny lähtee, nii oisin varmaan menny ottaan aurinkoo. Ja tietysti, kun palaan Washingtonii, nii siel on iha sairas viima ja taivasta tuskin näkyy enteilevien pilvien takaa. Lähtöäni edeltävän lumimyrskyn jäänteet oli tuskin enää näkyvät, mutta ei silti ollu kiva. Ei ollu enää palmupuita, eikä kiertoilmauunisäätä :(

Sitte sitä seuraavan maanantaina palasinki heti jo töihin. Hommat eteni normaalisti ja eipä nyt tuu mieleen mitään erikoista mainittavaa.. Ainut mikä oli jännä juttu, oli että Bostonin matka todellakin lähesty. Siihe piti hankkia kaiken maailman lomakkeita ym, ett sai kaikki etuudet varmasti. Loppujen lopuks ei tarvinnu maksaa ite juuri mitään ja tein varmasti voittoakin matkasta, kun ei siis itte tarvinnu ees lounaita maksaa :D

Eli Boston.. Kaupunki, joka sijaitsee 1½ h lentomatkan päässä Washingtonista pohjoseen, eli aikas lähellä. Siellä, miuta oli varoteltu, on ihan sairaan kylmä, ku se on vieläpä rannikkokaupunki ja olin kyllä onnelline, ett olin saanu sen untuvatoppatakin joululahjaks. Kaupungin läpi virtaa vieläpä joki, jonka nimi on Charles River. Tässä kaupungissa sijaitsee siis Harvard ja MIT, eli kaksi maailman ansioituneinta laitosta. Sielläkin on metrojärjestelmä, mutt sen sijaan ett se ois yksinkertasesti Metro, sitä kutsutaan siellä T:ksi. Sitt miuta varoteltii, ett Bostonilaisil on iha ihmeelline aksentti, mitä en kyllä saanu kuulla matkalla. Esimerkiks siel kuulemma 'tuner' lausutaan 'tunah' ja 'tuna' lausutaan 'tuner' ja samaa rataa cheetah/cheater, Korea/career... Kulkee myös nimellä Conservation of Consonants :D

Olin siellä 2 yötä, eli sain ihan kiitettävästi siellä kuljeskella, vaikka oisin toki halunnu jäädä pidemmäkski aikaa. Alunperihä miun piti sinä vikana päivänä lähtee vasta illalla, mutta tietysti kaikki lennot klo 14 jälkeen oli peruttu, koska Washingtoniin oli luvattu lumimyrskyä, joten piti sitte lähtee aiemmalla lennolla. Mutta niin.. Lähtö oli siis keskiviikkona aikaisin aamulla klo 5 (lento vasta joskus 7.30). John suostu viemään miut DC:een, Reaganin lentokentälle, jota en ollukaa vielä käyttäny. Nytpä oon muute käyttäny kaikkia kolmea pääkaupunkiseudun lentokenttää, siistii! Lentsikka oli taas ihana pikkune, ja matkustajina oli vaan kaikenmaailman poliitikkoja tai majureita, tai siltä ainaki vaikutti. Näis maansisäsis lennois on se ihmeelline ominaisuus, ett jos meinaa check-in matkatavaroita, nii ne sitte maksaa, eli pitää siis ottaa carry-on:ina ja viedä mukanaan ruumaan. Mutt onneks miul ei nyt kauheesti tavaraa ollukaa mukana.

Selviydyin lentokentältä oikein onnistuneesti T:lle ja sieltä Harvardin alueelle, jossa miun hotelli ym. sijaitsi. Vein kamat hotellille odottamaan ja suuntasin kohti paikkaa, jonka takia mie tänne olin tulluki. Se oli siis jonku tyyppinen tutkimusinstituutti tai joku vastaava, jotenki kuitenki yhteydessä Harvardiin ja alueen muihin lääketieteellisiin rakennuksiin. Tää alue on kuulemma suurin lääketieteellinen rakennusyhteisö, mitä maanpinnalta kuulemma löytyy. Eli siinä oli esimerkiks tietysti Harvard, sitte Brigham and Women's Hospital, sekä Children's Hospital Boston (yks suurimmista lastensairaalasta mantereella). Kaikki oli tietysti jotain kivikautisia, että aika historiallinen tunnelma oli. Näitten ympärille oli sitte rakentunu näitä erilaisia tutkimus facilities pilvenpiirtäjiä ja yhteen näistä, nimeltä Life Science Center sitten menin.

Siellä tapasin miun NIH tutkimusryhmän johtajan opiskelukaverin tutkimusryhmän, jossa oli paljo enemmä jäseniä, ku mein ryhmässä eli ehkä jotain 15, joista 13 oli kiinalaisia miehiä (+johtaja samoin) ja yks oli kiinalaine nainen ja yks amerikkalaine naine (joka oli kylläkin vaan labrateknikko). Ja miuta siellä oli opastava Yi Lu, 34-vuotias Harvardin kirjoilla oleva MD/PhD -koulutustaan viimeistelevä neurokirurgi, amerikkalaiselta nimeltään Louie (eiks oo hauska: Lu, Yi -> Louie :D). Niitten labra käytti siis tämmöstä vastakehitettyä menetelmää, jossa tiettyä neuronipopulaatiota aktivoitiin ja inaktivoitiin laserin, joka siis johdettiin aivoihin optisen kuidun kautta, avulla. Mie kattelin siellä läpi, ett mite se hommat teki ja laitoin kaikki laite sarjanumerot talteen tulevaa ostoslistaani varte. Oon kyllä onnelline, ett oon NIH:ssä, sillä niitten tilat oli paljo huonommat tai lähinnä rumemmat ku meiän. Louie kerto, ett niitten labra maksaa niistä eläintiloista jotai 20 000 dollaria kuukaudessa!! Voin vaa sitte kuvitella, ett mitä mein labra maksaa.

Ensimmäine päivä meni aika nopeesti, ku kello oli varmaan jotain neljä, ku lähdin sieltä labrasta. Kävelin siitä sitte hotellille päin, kunnes vastaan osukin yllättäen Harvard kauppa! Vietin siellä sitte parisen tuntia, kunnes kauppa meni kiinni. Päädyin ostamaan iiiihanan Harvard hupparin. Tääl on iha megalomaaninen tää hupparikulttuuri: jokasella yliiopistolla ja järjestöllä ja tilaisuudella on omat paitansa ja parhaillaan kymmeniä erilaisia malleja. Siitä Harvard hupparista saiki maksaa jotai $50, mutt oli se niin sen arvone. Päädyin ostamaan paljon muuta ihanaa krääsää, ett hyvin sinne rahaa uppos. Siistii oli, ett siel oli alakerta täynnä scrubseja ja niitäki oli satoja erilaisia malleja. Oli viininpunasta Harvard scrubsia ja viher-sinistä Greyn Anatomia scrubsia (sillä nimellä ne oikeesti myi niitä) ja vaikka mitä. Päädyin kuitenki olemaan ostamatta..

Sinä iltana olin aikas lailla väsyny, ku olin niin aikasin jo heränny, ett en millään jaksanu lähtee matkustelee keskustaan, oli jo pimeetäki ym. Maha kuitenki kurni, joten lähin sitte ettimää ruokakauppaa. Löysin Whole Foods kaupan (yleinen terveellistä ja ekologista ruokaa myyvä ketjumyymälä (vähänkö kesti kauan tajuta toi sana!!!)). Sieltä ostin sitte terveellisen illallisen, eli kasa hedelmiä, pähkinä-marja-sekotusta, mustikoita ja brownieseja :D Mustikat näytti ihan sairaan hyviltä (huge), mutt ne olikin sitte suuri pettymys. Ne siis ensinnäki oli selvästi kasvihuonekasvatettuja, eli ei ollu sitte makua juuri ollenkaa (ehkä lievästi viinirypäleiden makusia). Ja ne oli vihreitä sisältä! Hyvä ett tuli semmosen ison mustikkarasiallisen jälkeen edes kieli siniseks.

Sitt seuraavana päivänä menin aamulla taas labraan. Siellä seurasin Louien puuhia ja se näytti miulle esimerkiks kuinka ne implantoi semmosen kanyylin hiiren päähä, jonka kautta se optinen kuitu sitte liitetää. Oli välillä kyllä vähän kauheeta kateltavaa, ku Louie oli selvästikin karaistunu jo tähän kirurgin hommiin, ku se tuskin ees huomioi sen leikkauspöydällä olevan hiiren vikinöitä, ku sen päänahka avattiin. Mie pieni lääkisopiskelija sille vaa yritin sanoo sitte, ett et sie meinannu yhtää enempää sille laittaa anesteettia.. Kyll se sit laittoki, mut mukinoilla, ku ne hiiret kuulemma tuppaa kuolemaa, jos niitä nukuttaa liikaa. Tän takii mie käytänkin inhaloitavaa anesteettia, ku tää labra käytti siis injektoitavii. Sanoisin, ett mein kirurgiat on yleisesti ottaen myös paljon parempilaatusia, ku näitten, mutt kukin taaplaa tyylillään ja meil on varmaa vaan paremmat resurssit.

Sitte sain Louien näyttelee miulle vähän niitä Harvardin paikkoja. Ekaks mentii sinne lastensairaalaa, jonka sisäaulaki oli jo ihan jättimäine. Kierreltii siellä, kunnes jotain salaista sisäreittiä pitkin päädyttiin Harvardin sisäpihalle. Siellä törmättiin heti ekaks Harvardin lääketieteelliseen kirjastoon. Kaikkialle mentäessä piti muuten olla Harvardin kulkulupa, ett vähänkö oli hyvä, ett miulla oli saattaja mukana. Ja tää kirjasto oli taas kerran kuulemma suurin lääketieteellisen kirjallisuuden kokoelma, cooool... Siisteintä kuitenki oli, ett siinä sen aulassa oli pari jättimäistä taulua, joissa kuvattiin lääketiedettä eri aikakausilta. Ekaks oli Rembrandtin maalaus vuodelta 1667, jossa oli siis joukko miehiä opiskelemassa patologiaa ja se siisti juttu tässä oli, ett mie olin nähny sen maalauksen aiemminki (en siis livenä tietenkään), mutt en sillo osannu mieltää, ett missä yhteydessä olin sen nähny. Illalla kuitenkin muistin, ett se oli ollu yhessä yleisen patologian opintojakson johdatusluennon slidessä! (Ympäri mennään ja yhteen tullaan.. :P) Sit muita maalauksia oli esimerkiks yks nykyaikasempi, jossa oli maalattu tilanne leikkaussalista, jossa tehtiin ensimmäinen onnistunut elinsiirto (munuainen, kuten kaikki tietää, vuodelta 1954) by Dr. Joseph E. Murrey ja tää siis tapahtu tietty tässä Brigham Hospitalissa ja tää sai siitä sit tietty Nobelin.

 

Tossa oikeella on siis Harvard Medical Schoolin koko julkisivu. Ei ollu niin mykistävä, mitä olin odottanu. Tien toisella puolella, eli ympäri kääntyessäni sain sitten ton toisen kuvan, joka on kuulemma lääkisläisten asuintalo. Siel ne kuulemma asustaa neliömetrin suurusissa kopeissaan. Mutt useimmat on kuulemma hankkiutunu siitä sit muihin asuntoihin, ymmärrettävästä syystä. Siinä sitte kierreltyämme mentiin Louien kanssa lounaalle ja jatkettiin hommia labrassa. Ulkona oli taas aivan ihana aurinkoinen ilma, joten tehtiin työt nopeesti ja pääsin lähtee kiertelee. 

Näitten labrasta oli tosi hyvät maisemat (13. kerros), joten Louien oli siitä helppo vaa opastaa miun minne mennä. Päädyin käymään Bostonin pohjoisemmassa osassa, jossa sijaitsi MIT. Siellä löysin esimerkiks Harvard-kauppaa vastaavan MIT-kaupan, mutt en sieltä löytäny mitää mielenkiintosta ostettavaa. Hauskaa oli, ett yleisesti muuallakin Bostonissa, näky paljo enemmä semmosta enemmä miun ikästä porukkaa ja erittäin paljon nörttimäisempää porukkaa. Kiertelin siel sitte vähä sitä MIT:n kampusaluetta, mutt ei se näyttäny kovin kummoselta, suht tavallisen oloisia talojen perätysten. Kampus oli kuitenki taas kerran aika iso, kuten näkyy tosta ottamastani katukarttakuvasta. Toi toine kuva on siitä sitte yhestä hauskan näkösestä talosta, mutt en ihan saa selvää tosta karttakuvasta, ett mikä sen rakennuksen nimi oli, anyway..

  

Siellä kierreltyäni päädyin takasin joen eteläpuolelle, jossa sijaitsi tämmöne pilvepiirtäjärykäelmä, jossa oli sitten kaikenmoisia vaateliikkeita ja ravintoloita. Kiertelin siellä aikani, kunnes jalat ei enää kestäny alla. Illan kruunasin sitten ostamalla Cheesecake Factoryn kakkupalasen sitruuna-vadelma-juustokakkua.Cheesecake Factory on siis ihan legendaarinen paikka ja niitä on taas kerran ylympäriinsä täällä ja niitten ruoka on ihan taivaallista. Kerran oltiin perheen kanssa täällä (Baltimoressa) lounastamassa ja taisin sillon ottaa jonku lounassalaatin, mutt siitä salaatista ois riittäny syötävää ainaki 4:lle. Nyt ostin kuitenkin näitten bravuurin, eli juustokakun. Näil on niitä tietysti satoja eri makuja ja niil on hintaakin aika tuhottomasti. Maksoinkohan yhestä kunnon kakkupalasesta jotain $9, mutt oli se kyllä niin joka pennin arvosta. Otin sen siis mukaan ja söin vasta iltapalaksi hotellilla. Oli kyllä niin maailman paras makuelämys ikinä ever koskaan elämässäni. Siin oli siis ihana murupohja, sitruunainen kermajuustotäyte, iso muhkura kermavaahtoa ja vadelmasorbettia.. Nam nam nam.

Seuraava päivä alkoki sitte aika vauhdikkaasti. Nousin maireasti vasta joskus yheksän aikaan ja katoin aluks sähköpostin. Siel oli Evalta tullu viesti, ett Washingtonii luvattu lumimyrskyä ja miun kannattanee palata aiemmalla lennolla. Siitä alkoki sit kauhee rumba ja päädyin siitä lähtemään aika kovalla vilinällä ja olin siinä jo klo 12 lentokoneessa istumassa. Labrassa ehin käyä heipat jättämässä, mutt siinä se sit oliki. Tosi sääli oli lähtee, ku Bostonissa oli taas tulossa aivan ihana aurinkoinen talvipäivä, kun taas Washingtonissa, kun sinne lopulta palasin, nii vähä tihutteli semmosia räntäklönttejä, jipii... Mutt sillo jos en ois lähteny, nii ois paluu viivästyny varmaan ainakin viikolla. Siitä siis seurasi lumen taki 6 päivän ekstra loma, josta taisin aiemmin jo kertoakin.. Tossa sit pari napsimaani lumikuvaa. Ekana on ensilumi, joka tuli 5.12.09, mutt suli siitä sit hyvin nopeasti. Noi muut on sitte lumikyrskyjen satoa. Ne ei kyllä yhtään riitä kuvaamaan sitä lumimäärää ja tuskaa, mikä siitä oikein synty.

  

Oikeella oli siis meiän pihalle rakentamamme snow fort. Alhaalla vasemmalla on sitte miun tekemä lumilyhty. Oli ihan uskomatonta, näil ei ollu mitään käsitystä lumilyhdyistä. Ne luuli, ett mie oon rakentamassa joko lumisotavarastoa tai mini-iglua... Oikeella onki sitte mein naapurin kokooma oikee iglu. Siinä näkyy kans jotenkuten Eva ja laps(et). Siin tarkkanäköisemmät huomaa varmaa iglun päällä Amerikan lipun. Meiän toine naapuri sitte, joka tunnetaan hyvin oppositionaalisena ja humoristisena veikkona, ja asuu siis tuota iglun rakentanutta vastapäätä. Se sitte pystytti pihalleen Neuvostoliiton lipun :D

Mutt siinä nyt vähäks aikaa luettavaa :P