Mikä viikonloppu!

Eli perjantaiaamuna aikaisin lähettiin autolla kohti Ann Arbor, Michigania. Matka kesti noin 8 tuntia, mutta ihan hyvin se sujahti siinä iPodia kuunnellessa ja kirjaa lukiessa ja varsinki nukkuessa. Thank God miul oli korvatulppakuulokkeet soittimessa, ku noi lapset oli välillä niin äänekkäitä (ei siis kinastelevan-ärsyttävän-äänekkäitä, vaan ne vaa nauro kovaan ääneen ku niil oli siis omat hienot dvd-soittimet siinä tuolin selässä). Vihdoinki perille päästyämme tultiin siis Johnin veljen kotiin, jossa asu siis tän vaimo, kolme 5-9 -vuotiasta lasta, koira ja kissa. Siellä me vietettii suurin osa ajasta "koko suku", mutt onneks se oli tosi iso talo, ett ei tullu ahasta.

Siellä siis tapasin erittäin paljon uusia naamoja: Johnin isä, äiti, 2 veljeä, äidin 2 veljeä, näitten vaimoja, serkkuja, pikkuserkkuja jne jne.. Ja kaikki oli ihan älyttömän mukavia ja toivotti heti tervetulleeks ja varotteli, että tulee kyllä varmasti oleen kokemus (ei välttämättä HYVÄ kokemus) tää viikonloppu. Näitten suku oli siis tosi iso ja kaikki hyvin puheliaita ja värikkäitä persoonia. Esimerkiks Lee ja Carol (äidin 2 veljeä). Ne oli molemmat reilusti yli kuudenkympin, semmosia ihania vaareja.. Toinen näytti iha Clint Eastwoodilta ja toine iha joltai Toffifee-mainoksen ukilta :D Sit tääl oli tosiaan niitä pikkulapsiaki iha hirveest. Sen perheen lapset ei ollu yhtä ihastuttavia, ku tän miun perheen. Ne oli äänekkäitä, kitiseviä... You get the picture, varsinki yks näistä, 5-vuotias tyttö nimeltään Billie, jonka huoneessa sain nukkua (se nukku siis basementissa muitten lasten kanssa). Se kitis koko ajan ja ain ku se huus jotai, nii sydän pomppas kurkkuu, oikeesti.. Sit se aamusin yleensä tupsahti (en nyt saa negatiivisempaa sanaa päähän) sinne "miun" huoneesee, ku se halus muka vaihtaa vaatteita. Sen jututki oli iha huhhu.. Se käski sen ukkia käymäs herättämäs miut sen huoneesta, vaik mie olin siinä vieressä ja se oli just kysyny miulta samaa. Ja sit huomasin jossai vaihees, ett miu hygienia-tarvikkeit oli tongittu ja jossai kohtaa päivästä se kysy miulta, ett oonks mie hankkinu uuen hammasharjan..!? Kerra aamul vaatteiden vaihdon aikana se sano miulle When I get bigger like you... Aattelin, ett nyt tulee vihdoin jotai syvällistä. ..I will have to get bigger clothes. Jees.

Eli lauantaina oli ohjelmassa siis Great homecoming game. Oli kyllä iha huippu mahtava kokemus! Vaik on noista leffoista saanu katella tuota collegen menoa, nii tää oli kyllä ihan eri tasolla, ku sai olla siinä kaikessa ite mukana. Peli oli siis tietysti American football ja joukkueet vastakkain Michigan Wolverines (me) ja Indiana Hoosiers (Boooo!). Se meno oli kyllä ihan sanoin kuvaamatonta.. Kaikilla oli ensinnäki collegen värit päällään eli blue ja yellow. Yhel tosi mukaval naisel täs suvus oli mukanaa ylimääräne kaulahuivi, jota se lainas miulle ku se sano ett pitäähän siel nyt jotai väriä olla päällä näyttämäs ketä kannustaa. Ja oon tosiaanki onnelline, ett oli jotai! Oikeenpuolimmaises kuvassa näkyy siis ennen pelin alkua menny soittokunta ym. kulkueena ja oli kyllä rautasta joukkoa. Ja vasemmassa kuvassa stadionia soittokuntineen.

College football on tääl iha sairaan kova juttu näköjää (liputki makso $50, meille onneks jostain erikoisesta syystä vaan $35). Ne pelaajat on just miun ikäsii, eli jotai 18-22 -vuotiaita. Ne saa koulussa iha kuninkaallista kohtelua. Niil on omat ruokapöydät, aina tuoreita kukkia ruokapöydällä ja ruokakin tietysti jotain erikoislaatusta. Näitten pelien aikana siel on kuulemma kattomassa niitä kykyjenetsijöitä, jotka värvää suoraan sieltä collegesta pelaajia valtakunnallisii joukkeisii, joissa ne sitte saa palkkaa miljoonia vuodessa. Quarterback on joukkueen tähti, eli se joka ottaa kiinni sen pallon siinä alussa ja tekee sille mitä tekeekään eli heittää toiselle tai lähtee ite juoksuun ja tekee touchdownin tms. En kyllä ymmärtäny niistä säännöistä paljon mitään, mutt huh huh. Siel oli yleisöä siis 108 000 päinen joukkio, että voitte vaan kuvitella. Siitä lähti ihan kauhee ääni, varsinki ku oli Defence, josta en vielä tiiä, ett mitä erikoista sen aikana oikei tapahtu.. Paljon mitään ei kentällä oikei tapahtunu, mutt hirvee huuto tuli yleisöstä sillo. Ja muuten voitettiin peli. Monta kertaa oli kyllä toivo menetetty ja luovutettu, mutt viimesillä minuuteilla tehtiin touchdown ja voitettii. Oikeenpuolises kuvassa näkyy siis minä, taustalla John ja sen hetkine score, jossa me siis häviöllä. Ja vasemmanpuolises kuvas näkyy se, mitä siel koko aja toljotettii.

Siinä kuluki rattosasti nelisen tuntia. Kotona oli sit vihdoinki ruoka, josta myöhemmin lisää.. Mutt yks näitten tällasista homecoming-perinteistä oli pelata illalla yhtä korttipeliä nimeltään Oh hell! tai kuten se lastenkorville sopivalla kielellä sanottiin Oh pasho! en tiedä miks.. Se oli ihan ku jotai herttaa, ett piti luvata kui mont tikkiä ottaa, mutt aika vaikeet se oli. Hyvä nosusuhdanne miulla siin oli, ja vikas pelis olin kaua johdossaki, mutt en sitte voittanu.. Siinä yks näistä vanhemmista veljeksistä uhkaili miuta, ku mie päihitin sen monesti :P

Mutta siis ruoka oli yks iso numero tääl kans. Sain maistella paljon perinteistä amerikkalaista delicatessea. Juomia oli esimerkiks Gingerelle, Diet Coke tai Budweiser. Ruokana oli muun muassa Sloppy Joe's (hampurilaine jonka välissä jauhelihamössöä), Whoopie Pies (kaks suklaista ns. muffinsipuolikasta ja välis jotain valkost nami-mössöö), Baked Beans, Ginger Cookies (joka paikkaa ne tunkee inkivääriä, tai kurpitsaa), Brownies, Vegetable Jell-O (purkkivihanneksia keltases hyytelös?!), Chocolate Peanut Butter Cups, Spinach Casserole (tai Mac 'n Cheese) jne.. Oi että ku oli hyvää :)

Sitt vierailtii vielä sunnuntaina Ann Arborin keskustassa tai paremminkin Michigan Universityn kampuksella. Siis se oli oikeest ku oma kaupunkinsa se kampus, ainaki sata rakennusta ja toine toistaa mahtavampia. Kuvassa on siis jonkilaine lakia opiskelevien kairjasto, joka vasta vähä aikaa sitte remontoitii. Siit jätettii siis julkisivu ennalleen, mutt tehtiin maan alle lisää kerroksia varmaa neljä kappaletta. Ja noi kaiteet mitä tos näkyy alla, nii siit voi kattoo sinne alempii kerroksii ja sit pimeän tullen sielt tulee mahtavat valot. Käytiin siel sisälläki ja oli just semmone upee kirjasto-kirjasto.. Just samanlaine, ku jossai Yalessa vois kuvitella. Tai no ihan samanlaine varmasti, samanlaine laitosha tää oli. Tääl opiskelee kuulemma siis noin 35 000 opiskelijaa. Mie haluun tänne!! Vitsi jos ois oikeest syntyny amerikkalaiseks, nii ois helpompaa.. Miul on nyt siis nii suuri kunnioitus amerikkalaista educationia kohtaan. Ensinnäki ku se on maksullista, nii ihmiset osaa arvostaa sitä paljo enemmä ja nää koulut.. Wou. Ihan mahdotonta kuvailla sanoin, ku on vaan nii upee paikka. Pitää nyt mennä uneksimaan näistä, good night..