Nyt tuleeki pitkä juttu, että bare with me... Että joo. Mie oon nyt sitte U.S.A:ssa. Istun tällä hetkellä upealla queen-size sängylläni kauniissa Bethesdan kaupunkilähiössä. Ja täällä on kyllä niin mageeta. Olin kyllä kahtellu näitä samaisia maisemia GoogleMapsista ja jopa tunnistanki joitaki tien reunuksia, mutt näin luonnossa tää on vaa nii paljo upeempi paikka. Heti oli naapuri pihalla heiluttamassa (Zack – opettaja, erittäin mukavan olone) ja kaikilla nurmikot viimeisen päälle (niillä ei ilmeisesti saa kävellä -. -’)

Mutt lähetäänpä nyt kuiteki alusta. Aamulla klo 5 herätys ja sit autolla kohti Helsinkiä. Heipat kotiväelle ja sitte ensimmäiselle lennolle. On muute nykyää helppoa, tuo lennolle check-in, ku sen voi tehä etukätee netissä ja jopa varata haluamansa paikan. Oispa siinä varaussysteemissä vaa ollu tieto siitäki, ketä siinä ympärillä istuu. Eli siinä Helsinki-Kööpenhamina välissä ei ollu mitään valittamista, mutta Kööpenhamina-Washington DC välin takanani istunut erittäin tylsistynyt nuori poika ei tehny matkasta yhtään helpompaa. Ja kuvassa näkyy muuten ensimmäine kaupunki, jonka näin Amerikan mantereella ja siinä sen läpi menee luultavasti Susquehanna River.

Mutta 18 tunnin valvomisen jälkeen laskeuduin kuitenki onnellisesti Amerikan mantereelle, ja täällä siis oli kello sillo 3pm.. Jonotin lentokentällä (International Airport of Dulles) ainaki jotai 40min, täyttelin vaihteen vuoks kaiken maailman lomakkeita ja tiskille päästyäni taas otettii sormenjäljet ja viel valokuvaki. On pikkasen muuttunu nuo järjestelyt 9/11 jälkeen. Odottelin sitte peloissani siellä Arrival Arealla, että josko joku miut sieltä hakis. Seisoskelin jonku aikaa orpona ja heti tuli kyllä nii kulttuurishokki.

Ensinnäki kun siinä aikani kuluks vähä vaeltelin laukkujen (jotka siis todella pääsivät perillä kanssa) ilmeisesti jotenki orvon näkösenä, nii heti siihe tuli semmone mukavan olone (intialaistaustainen) henkilökunnan edustaja, joka kysy josko mie tarvitsisin apua (tämmöne ei selvästikään kuulunu kuitenkaan sen työtoimenkuvaa). Sitte taas ku siinä jotenki punkeroin niitten jättimäisten laukkujen kanssa, nii tuupin niillä hienosti monia siellä olijoita (siellä oli tosin ihan sikana porukkaa), mutt yks paikalline mies siihen vaan sitte heitti ilosesti (ei siis sarkastisesti) jotain, että älä vaan anna tällasten meikäläisten olla tiellä ja läimäytti tuttavallisesti olalle. Oi että.. Ja sitte vielä, ku siinä alko yhtäkkii niitten laukkujen kanssa vähä tasapaino heittää, nii semmone kaapuihin verhottu nainen kiiruhti äkkiä siihe miun vierelle ja anto tukea. Tääh, never in Finland!?

Sitten vihdoinki äkkäsin Evan (kuopiolaisen tutkimusryhmäni johtajan sisko), jonka piti miut tulla hakemaan. Ja selvispä siinä samalla, että sillä oliki lapsia ja kaks maailman sulosinta tyttölasta ikinä! Ne oli väritelly upean kyltin, jossa luki Kristiina (surprise). En osaa koskaa arvioida pikkulasten ikää, mutt ei ne varmastikaa paljo 5 vuotta vanhempia voi olla. Lähettiin siitä sitte autolle ja oli kyllä kuuma, ku saharassa. Ja nää viel sanoo, ett tää nyt on vähä semmone viilee, ku ei oo kosteutta paljoo. Niin mutta ajeltiin siinä kohti Bethesdaa ja jutusteltiin, sooooo nice! Mutta kyllä siinä matkassa sitte kestiki. Siel oli kauhee ruuhka, ku työt oli vastikää loppunu ja kuljettiin varmaa 5 kilometrin (tai siis mailejahan täällä vaan on) tuntivauhdilla semmosessa letkajenkassa ainaki tunti.

Niin kotona täällä ihanassa lähiössä oli sitte Evan mies John odottamassa ja ne esitteli miulle miun guest roomin, oi joi ja ah! Syötii illalliseks sitte (iha ku ravintolas ois ollu) salaattii (iha erilaista ku Suomes), lämpimii patonkei, suolasta piirakkaa eli quish:ä (miks nää ei vaan sano pie?!) ja kuutioituja tuorehedelmii. Nii joo ja huuhdeltiin alas tietysti viinilasillisella.

Ne lapset on kyllä nii sulosii. Ensinnäki ne vaa on nii sulosii, ne käyttäytyy erittäin nätisti ja kysyy aina lupaa, autossaki istu pitkän matkan vaa hiljaa, välillä kertoen jotai kivaa koulupäivästä (koulut alko näillä siis eilen 1.9). Ja kävipä ne tässä just äske sanomas miulle hyvää yötä :) Mut on kyl epistä, ku noin pienet tytöt osaa puhua englantia niin paljo paremmi ku mie. Ihana niitten aksentti, vaikka onki vaa peri amerikkalaine.

Mutta se ehkä tältä erää. Sain siis salasanan näitten langattomaa verkkoon, ett ei oo mitää ongelmaa enää netinkää kanssa (vielä täällä asuessani). Eli Good Night sinneki päi!